Vanhojen blogipostausten lueskelu tuotti tulokseksi summauksen, että nykyiset lyhykäiset tiedonannot elämästä näyttävät olevan kovinkin yksipuolisia. Tämä kertonee pitkälti myös totuuden elämän nykytilasta, mutta on asioita, joita noissa lyhyissä päivityksissä ei vain tule koskaan mainittua. Toisaalta esimerkiksi vuosi sitten paljonkin puhuttanut iso G ei ole edenyt sanaakaan sitten viime kesän, joten siltä suunnalta alkaa olla vaikea uutisia repiäkään. Toinen omassa päässä pitkään pyörinyt mainitsematta jäänyt iso asia se jokaisen tutun vakiokysymys: miten olen viihtynyt Isolla Kirkolla, nyt kun siihen on kohta puoli vuotta tutustunut. Kokemuksesta tiedän, että uudelle paikkakunnalle sopeutuminen kestää keskimäärin puolitoista vuotta, joten vielä on pitkä matka kuljettavana. Tähänastisesta elämästä taas on vaikea sanoa mitään, sillä lukuunottamatta töitä tuntuu siltä, ettei ole vielä oikein päässyt minkäänlaisiin kosketuksiin nykyisen kotikaupungin kanssa. Vaikka turistia onkin tullut leikittyä. Jos kokemuspiiri on töihin, kotiin, sohvalle ja junalla pois, ei itse kaupungista jää juuri mitään sanottavaa. Ehkä on aika patistaa itsensä harrastamaan tai löytämään paikkoja, jotka saisivat tämänkin kaupungin tuntumaan edes vähän omalta. Tällä hetkellä väitän tuntevani tätä paikkaa vähemmän kuin muutamat täällä pyörivät turistit. Eikä sopeutumista millään tavalla auta jatkuva epävarmuus siitä, onko tänne lopultakaan jäämässä. 

Olemattomasta allergiasta kehkeytyikin varsin näkyvä ihopistokokeissa. Hetkeksi pääsin olemaan allergiapäiväosaston päivän näky, niin komeaa allergiareaktiopattia eivät hoitajat olleet kuulemma ennen nähneet. Ainakin pistoksia antanut täti kutsui kaikki muutkin käytävän varrella olleet hoitohenkilökunnan jäsenet kyseistä pattia ihmettelemään. Ilmeisesti siis saattaisin olla hyvinkin kelvollinen potilas siedätyshoitoon, kunhan minussa ei nyt yllättäen todeta piilevää astmaa tai saan elämäni edes sen verran järjestykseen, että osaan päätöksen asiasta tehdä.