Elämä työnhakijana voi olla kerrassaan kummallista. Eilen soitin kysyäkseni houkuttelevasta työpaikasta, jonka ilmoituksessa hakijalta ei sinällään edellytetty mitään tiettyä tutkintoa, tai edes tutkintoa ylipäätään. Soittaessa sitten selvisi, että Toisen Alani opinnot eivät heidän mielestään olekaan "soveltuvaa koulutusta" ja Ensimmäinen Alakin kuitattiin sillä, että he ovat päättäneet hakea vastaavan osaamisen talon sisältä. Mikä on sinällään jo mielenkiintoinen vastaus, että kyseiseen paikkaan ja kyseiseen projektiin haettiin julkisella kuulutuksella jokin aika sitten juuri Ensimmäisen Alan osaajaa. Samassa puhelussa minulle kerrottiin ystävällisesti melko suoraan, että hakemuksen laittaminen on turhaa, koska minua ei tulla valitsemaan. No, tulipahan tämäkin saatua selville.

Toinen työhakemus, joka on roikkunut jo pitkään, ei myöskään vaikuta lupaavalta. Työnantaja lähestyi kyllä yhteydenotolla, jonka mukaan hän haluaisi haastatella minua heinäkuun 20. päivän jälkeen, mikäli työ vielä kiinnostaa. Vastasin viestiin jo hyvissä ajoin, että kiinnostaa ja sen jälkeen ei olekaan kuulunut mitään vaikka työn pitäisi ilmoituksen mukaan alkaa ensi viikolla. Voisiko olla liikaa pyydetty, että saisi edes ilmoituksen, jos ei töihin pääsekään?

Aloitin sitten ihan vaan näitten iloisten uutisten kunniaksi lukea elokuun tenttiin siitä, kuinka tietoyhteiskunnan kehittyessä ihmisten oletetaan koko ajan olevan esillä ja saatavilla. Sääkin alkaa taas tukea tenttiharrastusta, rantsuaurinko paistaa..

Gradu viettää taas kerran lomaa.