Tänään oli töissä ensimmäistä kertaa päivä, jolloin tuntui, että tiedän mitä olen tekemässä. Sittenkin on siis olemassa mahdollisuus, että sopeudun. Alkuviikosta minulle kerrottiin myös, että jatkan mahdollisesti nykyisessä sijaintipaikassani vielä ilmeisesti pitkään alunperin ilmoitetun toukokuun sijasta. Ajatus kuulostaa hyvältä.

Hieman ilkeästi sanottuna hyvää on myöskin se, että aikaisemmissa postauksissa mainitsemani Neiti Panikoija päätyi lopulta monien mutkien kautta sittenkin toiseen sijoituspaikkaan.Kyseinen ihminen on oikeasti mukava henkilö, mutta kuuluu ihmisiin, joita on joskus vaikea kestää kokonaisia työpäiviä. Luulen, että kiintiöni saattaa olla taas hetkeksi täynnä, kunhan toukokuun loppupuolella matkaamme yhdessä parikymmenen muun uuden työntekijän kanssa viikoksi koulutukseen. Ja että kärsimys olisi varmistettu, samaiselle reissulle on lähdössä myös Pietarin matkalta tuttu Ahdistelija. Odotan todella innolla.

Muuta elämää on ollut vähän niukasti työpäivien venyessä. Tällä viikolla tosin piti tehdä myönnytys, joka tarkoitti keskiviikkoaamuna tunnin työmatkaa junassa normaalin polkupyörällä kuljetun kahdenkymmenen minuutin sijasta. Vastamyönnytykseksi The Peli pysyi suljettuna koko illan. Toinen on siis palannut lomilta sorvin ääreen lähteäkseen ensi viikon alussa työmatkalle maahan, jossa lauantai onkin sunnuntai.

Tällaistako elämästä nyt sitten tulikin?