Tänään huomasin työvitutuksen, joka huipentui eiliseen kotiavaimen sisälle unohtamiseen, haipuneen lähestulkoon nollalukemiin tämän vietettyä vara-avaimen varjolla eilisen työpäivän jälkeen vajaan tunnin Yllätystytön sohvalla. Avautuminen auttaa aina. Iso kiitos!

Päivällä kerkesin pikaisesti käydä ruokatauolla vinguttamassa Visaa uudessa ruotsalaisessa vaateliikkeessä. Mukaan tarttui löytkyilyhousut ja kassan taakse sattui Projektipäällikön Vaimo, jonka kanssa emme ole nähneetkään loppukesän/alkusyksyn alkoholipitoisen reissun jälkeen. Jälleennäkeminen ja tunnistamisen vaikeus nauratti molempia. Ruokatauolta palatessa laittelin myös pikaisesti viestiä Toiselle, jonka kanssa vietämme täysin eri työrytmiä. Vastaus tuli lähes välittömästi huolimatta siitä että Toinen oli töissä ja oli sisällöltään sen laatuinen, että teki mieli kysyä vastapallona kuka viestin lähettäjä oli ja mitä se oli tehnyt miehelle jonka tunnen. Ilmeisesti tämä joku on päässyt loiseläjäksi Toisen pään sisälle, sillä (minun) työajan päättymisen jälkeen juteltiin vielä puhelimessa. Ääni oli tuttu mutta sanoi asioita joita en todellakaan olisi ikinä olettanut kuulevani. Pitkällisten aikataulujen sovittelujen jälkeen saatiin aikaiseksi yhteistä aikaa tämän vuoden puolelle yhden viikonlopun ja yhden kokonaisen viikon (!!!!!) verran. Seuraavan viikon ajan Fisun tunnistaa helposti loisteesta: tätä hymyä ei muuten sammuteta ihan helpolla.